Toimituskulut: kirje 4,90 €, paketti 7,40 €.

Painetusta kirjasta e-kirja. Ei kai se nyt kovin vaikeaa voi olla… Ja siitä se ajatus sitten lähti. Tässä kirjoituksessa käyn läpi tekemisen vaiheet.

Lähtötilanne oli oikein hyvä. Valmiina oli keväällä InDesign -ohjelmalla tekemäni kovakantisen Joulukalenteri: Pukin partapulma -kirjan taitettu sisus ja kansi. Kovakantisen kirjan tekemisen vaiheet voit lukea täältä. Tiesin tasan tarkkaan miten työ oli tehty ja missä voisi tulla ongelmia vastaan. Olin kesällä jo tutkaillut vaihtoehtoja ja todennut ettei mahdottoman suuresta tekemisestä ole kyse ja tekeminen kannattaa aloittaa vasta lokakuussa. Samoilla tulilla voisin laittaa kirjan kauppoihin myyntiin ja markkinoida – joulukirja kun on kyseessä. E-kirjan tekemisestä ei sinällään ollut tietoa saati kokemusta, mutta luottamusta Googlesta löytyvään tietoon ja omaan sitkeään tekemiseen oli enemmän kuin laki sallii.

Aloitin e-kirjan työstön 11.10.2015. Tiesin heti aluksi, että saattaisin olla pulassa, kun voisin testata kirjan ainoastaan omalla kannettavallani. Padia, lukulaitetta tai puhelinta en voisi testauksessa hyödyntää, koska padia ja lukulaitetta ei ole ja puhelin taas odottaa uusimista.

Googlasin InDesign -ohjeen ja aloin työstää askel kerrallaan. Pienensin kuvia varmuuden vuoksi, koska kuvat voisivat skaalautua mahdollisesti omituisesti, kun ovat A5-kokoiseen kirjaan sovitettu. Ainakin kuvia pienentämällä riski pienenisi. Ankkuroin kuvat tekstiin. Osoitin tyylit vientinimiöihin toivoen, että tein asiat oikein. Kokeilin pakottavia sivunvaihtoja ja muitakin asetuksia. Tein kannen e-kirjamuotoon sopivaksi ja toin sen dokumenttiin. Vein kirjan varmasti parikymmentä kertaa epub -muotoon, jotta sain lopputuloksen näyttämään kannettavalla fiksulta. Olin useamman korjauskierroksen jo tehnyt, kun huomasin ettei InDesign-dokumenttiin pystynyt tallentamaan. Ajattelin ensin, että kyseessä on ohimenevä virhe. Ei ollut. Totesin, että teen korjaukset loppuun ja viimeisen epub-tiedoston otan talteen, vaikka InDesign-tiedostoa ei olisikaan.

Seuraavana aamuna muutaman kahvikupillisen jälkeen tilasin ISBN-koodin 2. painosta varten. Sain 2 koodia, toisen e-kirjaa varten ja toisen pehmeäkantista kirjaa varten. Koodit sain tuttuun tapaan yllättävän nopeasti muutamassa tunnissa.

Laitoin kirjaan ISBN-koodit ja muistelin kesäistä e-kirjan tekemisen googlausta. Mietin, että löysin silloin oikein mainion palvelun, jossa ”Tee se itse” -kirjailijat pääsisivät vähällä. Sieltä pystyi tilaamaan myös painettuja kirjoja (olin luonnollisesti tässä kohtaa käynyt jo tarjouskierroksen pehmeäkantisesta kirjasta ja kirjaa painettiin parasta aikaa – hinta ei ollut mikään pieni). Googlasin ja löysin palvelun uudelleen. Selvää suomea ja kyllä, painettu kirja olisi ollut sitä kautta melkoisesti edullisempi. Kävin muutenkin palvelun läpi. Mikään ei soittanut kelloja – pikemminkin päinvastoin. Palvelun kautta oli julkaistu tuhansia kirjoja ja se näkyi palvelusta. Toimivan oloinen kaikin puolin. Rahaan liittyvät prosentitkin näyttivät olevan kohdillaan, vaikka oikeasti olin hakemassa oppia – rahasta e-kirjamarkkinoilla olisi tässä vaiheessa turha haaveilla. Käyttöehdoissakaan ei ollut mitään ihmeellistä. Sätin itseäni ja mietin, että mikähän lie viirannut, kun en palveluun päätynyt kesällä ja miksi ihmeessä aloin suoraan työstämään InDesigniä enkä käynyt uudelleen googlauskierrosta…

Lopetin murisemisen ja aloin töihin. Toin korjatun epub-tiedoston palveluun. Jouduin ulkoasun muokkaustöihin uudelleen, koska palvelussa oli valmiita ulkoasuja, joita oli käytettävä. Korjasin ulkoasun muutamaan otteeseen, kun palvelu pätki ja hävitti muutokset. Kirjoittelin mainospuheet, kirjailijaesittelyn, hinnat. Olin lopulta Julkaisu-napin painamista vaille valmis ja melkoisen tyytyväinen tilanteeseen. Edellisen päivän taistelun jälkeen homma oli paketissa muutamassa tunnissa.

Koska en ollut aivan varma jäikö minulle oikeudet jakaa e-kirjaa sittenkin, kun olen kirjan palveluun laittanut, päätin tarkistaa tilanteen. Selailin palvelun käyttöehtoja – olinhan ne lukenut aikaisemmin tarkasti. Kyllä. Oikeus sivuille julkaisemien sisältöjen muualla julkaisuun jäisi minulle. Samassa kohdassa luki kuitenkin jotakin paljon hälyttävämpää. Mutkat suoraksi tilanne oli se, että annan palvelulle täydet oikeudet sisällön hyödyntämiseen kaikin mahdollisin tavoin maailmanlaajuisesti, peruuttamattomasti ja ilman hyvitystä. Mitääh? En ollut uskoa lukemaani. Sehän tarkoittaisi sitä, että kirjasta voitaisiin tehdä vaikka kansainvälinen tv-sarja ja palvelu käärisi hillot. Vaikka sinällään mitään suuria harhakäsityksiä oman työn suuruudesta ei ole, niin lähtökohtaisesti luvan antaminen tällaiseen mahdolliseen riistoon on vähintäänkin pöyristyttävä ajatus. Piti oikein pitää tauko. Luin käyttöehdot uudelleen epäuskoisena. Voiko todella olla suositussa palvelussa näin? Ja miten on mahdollista, että aivot ei ole rekisteröineet asiaa aikaisemmin? Luin kohdan muutamaan kertaan ja totesin, että en valitettavasti todellakaan ymmärtänyt väärin. Huokasin syvään ja kävin poistamassa julkaisua vaille valmiin kirjan palvelusta. Mietin mielessäni, että josko sitä joskus oppisi luottamaan itseensä – en ihan suotta kesällä ollut palvelua hylännyt.

Surffauskierroksen jälkeen löysin E-Painos Oy:n nettisivuille. Samaan osoitteeseen olin päätynyt kesälläkin, en vaan sitä aikaisemmin muistanut. Tekijänoikeudet jäisi minulle. Raha-asiat olisivat oikein hyvällä tolalla. Varsin vakuuttavaa kaikin puolin. Laitoin sähköpostia ja epub-version. Kerroin tilanteen. Haluaisin kirjan muutamaan kauppaan myyntiin, mutta haluan pitää tekijänoikeudet itselläni. Alkuperäisessä InDesign-tiedostossa on ongelma enkä voi sitä tallentaa. Koko ajan on veitsi kurkulla, jos koko työ pitää tehdä uudelleen. Lisäksi olin asiaa jo mainostanut ja haluaisin kirjan nopeasti kauppaan. Vastaus tuli reilussa tunnissa. Kyllä, E-Painos Oy ottaa mielellään kirjan julkaistavaksi. On hyvin toimitettu ja oikoluettu kirja – täyttää laatuvaatimukset. Kirjan pitäisi mennä kahden validaattorin läpi, jotta kaupat ottavat sen myyntiin. Sain validaattoreiden virhelistat. Yhteistyökumppaneiden avulla virheet voitaisiin korjata pienestä maksusta ellen itse halua korjata. Kerroin, että olen hakemassa tästä nimenomaan oppia, joten korjaisin virheet itse. Tehtiin asiaan liittyvä sopimus samana päivänä ja sovittiin mm. kaupat minne kirja laitetaan myyntiin.

Korjasin ensimmäisen validaattorin virheet tuskaisen prosessin kautta. Ensin yritin ymmärtää miksi virhetilanne tulee ja sitten mistä sen voi korjata. Yksi kerrallaan virheet sain korjattua. Viimeinen virhe koitui ”kohtalokseni”. InDesign-tiedoston nimessä oli välilyönti. Virheen voisin korjata vain laittamalla dokumentin kiinni ja muuttamalla nimeä. Samalla muutokset, joita en voinut tallentaa, katoaisivat. Ja niinpä sitten illan pimeinä tunteina sormi tutisten laitoin tiedoston kiinni ja hävitin ne parikymmentä muutosversiota, jotka olin vaivalla tehnyt ja menin nukkumaan tietäen, että työ alkaisi käytännössä alusta aamulla. En kiljunut riemusta, mutta minkäs teet. Oma vika, villisika ja oppia ikä kaikki…

Aamulla työhön käsiksi taas. Olin henkisesti valmistautunut taistelemaan dokumentin kanssa useita tunteja. En ollut laittanut tekemisiä ylös, vaan penkonut googlesta ohjeita ja tehnyt asian kerrallaan. Olin kokeillut erilaisia toimintoja enkä mitenkään muistanut mitä kaikkea lopullisessa versiossa oli käytetty. Sen verran kantapään kautta oppia oli kaikeksi ihmeeksi tullut, että uudelleen tekeminen ei kestänyt reilua tuntia enempää. Ensimmäinen validaattori meni mallikkaasti läpi. Toista validaattoria en saanut asennettua koneelleni, joten yritin korjata hakuammunnalla aikaisemmin ilmoitetut virheet. Laitoin tiedoston E-Painokseen toivoen, että virheet olisivat edes vähentyneet. Sain vastauksen E-Painoksesta. Virheitä on nyt enemmän ja kaikki liittyivät fonttiin. Hän oli kuitenkin päättänyt kokeilla korjausta itse ja onnistui siinä vaikkei mikään nörtti olekaan. Kertoi vastaisen varalle ohjeet korjauksen tekemiseen. Olin rehellisesti kuin puulla päähän lyöty. Huikeaa asiakaspalvelua! Missä ja milloin viimeksi moiseen olen törmännyt, mietin… En edes muista. Kiitin vuolaasti ja lähetin sovitut kansikuvat palveluihin. Pyysin laskun kauppoihin viemisestä ja jäin odottamaan tilannetietoja.

Kirja tupsahti ensimmäiseen kauppaan 16.10.2015 ja siitä parin päivän kuluessa pariin muuhun kauppaan. Halvimmalla kirjan saa täältä ja sen voi oikein hyvin ostaa lahjaksi. Kirja toimii loistavasti joulukortin sijaisena ja tutustuttaa saajansa e-kirjojen maailmaan. (Pakollinen myyntipuhe. 🙂 )

Miten meni niinku omasta mielestä?

Erittäin hyödyllinen kokemus kaikin puolin. ”Tee se itse” -palvelun tekijänoikeusasiat oli hyvä muistutus siitä, että käyttöehdot ja sopimukset on luettava aina huolella. Kukas oikeuksista huolta pitää ellei itse? Vaikka matkalla sattui ja tapahtui, tekemisprosessi oli loppujen lopuksi yksinkertainen. Seuraavan kerran työ menee muutamassa tunnissa. Työn ja tuskan hien määrää olisi helposti voinut vähentää kunnollisen e-kirjan tekemisoppaan lainaamisella (tosinaiset ei oppaita lue 😀 ). Toisaalta näin sain kantapääoppia, joka ei ihan äkkiä unohdu… Ja sitten tärkein. Luotettavat yhteistyökumppanit ovat kultahippuja. Kiitos E-Painos Oy!