Toimituskulut: kirje 4,90 €, paketti 7,40 €.

Löysin syksyllä valokuvauslinjan, jonka opinto-ohjelma vaikutti mielekkäältä. Maksullisuus, opintojen laajuus ja harjoitustehtäviin painottuva opiskelu olivat piste iin päälle. Tästä saattaisin saada oikeasti irti. Pelkästään asian äärellä oleminen tekisi hyvää.

Kirjoittelin hakemuksen sen enempi kursailematta. Kerroin, että kuvaan automaatilla enkä omin avuin pääse kynnyksen yli, että alkaisin manuaalisäädöillä kuvaamaan. Tähän tarvitsen apua. Olen sillä tasolla, että alan erottaa asioita miksi joku kuva on hyvä ja joku huono. Alan siis ymmärtää mikä kuvissa on pielessä – muutakin kuin että horisontti on vinossa. Mutta siihen on paljon matkaa, että hyviä kuvia saisi otettua. Näytekuviksi valitsin alla olevan Orava -onnenkantamoisen, jonkun Rehtorit-keikkakuvan ja oli siinä joku kolmaskin. En tarkemmin enää muista minkä.

orava

Joulun alla sain tiedon. Pääsin kouluun! Hakijoita oli niin paljon, että 2 ryhmää aloittaa ja peruutuspaikkoja jonotetaan edelleen.

Koulu alkaa ylihuomenna. Rimakauhua on havaittavissa – paljon. Tuskin mitään höyhensarjalaisia on opiskelukavereina ja omat taidot on kovin vähäiset. Pari vuotta ja muutama tuhat kuvaa järkkärillä ei kovin vahva kuvauspohja ole. Toki siksipä juuri olen kouluun menossa…

Odotukset kouluun:

  • koulun aikana pois automaattiasetuksilta
  • valotuksen ymmärrys ja soveltaminen manuaaliasetuksilla: aukko, suljinaika, herkkyys
  • erilaisia apuvälineitä ja hyviä sääntöjä sommitteluun
  • henkilökuvauksen hyviä käytäntöjä
  • keikkakuvaukseen apuja (vaikeat kuvausolosuhteet varsinkin klubeissa)
  • kuvankäsittelytaitojen parantaminen
  • ammattilaisilta hyviä neuvoja ja käytäntöjä tekemiseen
  • tukku harjoitustöitä, niihin palautteita ja sen kautta parempia kuvia
  • lisäksi kaikkea sitä mitä en osaa ennakoida.

Jos opiskeluajan ja sen jälkeen raahaan kameraa into piukkana joka paikkaan, korvaa se mennen tullen kaiken edellä mainitun…

Aika näyttää!

Kategoriat: Yleinen